Ilmanvaihtojärjestelmät ovat olennainen osa nykyaikaisia rakennuksia niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Samalla monet teollisuus-, toimisto-, terveydenhuolto-, koulutus- ja liikekiinteistöt käyttävät edelleen ilmanvaihtojärjestelmiä, jotka on asennettu 15, 20 tai jopa 25 vuotta sitten. Nämä järjestelmät toimivat usein edelleen luotettavasti ja täyttävät alkuperäisen tehtävänsä – siirtävät suuria ilmamääriä rakennuksen eri tiloihin.
Ilmanvaihtotekniikka on kuitenkin kehittynyt merkittävästi viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Siinä missä vanhemmat järjestelmät toimivat usein yksinkertaisella päälle–pois-ohjauksella, nykyaikaiset ilmanvaihtokoneet on varustettu taajuusmuuttajilla, CO₂-antureilla, paineantureilla, tarpeenmukaisella ilmanvaihdolla sekä kehittyneillä energiansäästötoiminnoilla.
Monista vanhemmista järjestelmistä nämä ominaisuudet puuttuvat. Ne toimivat jatkuvasti samalla teholla riippumatta siitä, kuinka paljon rakennuksessa on käyttäjiä tai mikä todellinen ilmanvaihdon tarve on. Tämän vuoksi erot energiankulutuksessa, suodatustehokkuudessa ja sisäilman laadussa jäävät usein huomaamatta.
Samaan aikaan ilmanlaadun vaatimukset ja suodatusstandardit ovat muuttuneet merkittävästi. Kasvava tietoisuus pienhiukkasten terveysvaikutuksista on johtanut uusien standardien kehittämiseen, joiden avulla suodattimien todellista suorituskykyä voidaan arvioida aiempaa tarkemmin.
Juuri tässä piilee yksi ilmanvaihtoalan suurimmista haasteista. Monet kiinteistönomistajat, huoltoyritykset ja jopa osa alan ammattilaisista käyttävät edelleen suodatinluokituksia ja termejä, jotka ovat peräisin vuosikymmenten takaa.
Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on edelleen laajasti käytetty F7-luokitus.
F7 – tuttu luokitus, mutta mitä se tarkoittaa nykyään?
Monille ilmanvaihtoalan ammattilaisille entinen EN 779 -standardi on hyvin tuttu. Vuosien ajan F7-suodatinta pidettiin tuloilman suodatuksen vakiovalintana.
Vielä nykyäänkin Euroopassa ja monilla muilla markkinoilla myydään runsaasti suodattimia F7-luokituksella. Ne tunnistaa usein perinteisestä vaaleanpunaisesta tai punertavasta suodatinmateriaalista. Monille kiinteistönomistajille ja huoltoyrityksille juuri tämä ulkonäkö on muodostunut laadukkaan tuloilmasuodattimen tunnusmerkiksi.
Ongelmana on kuitenkin se, että EN 779 korvattiin jo vuosia sitten kansainvälisellä ISO 16890 -standardilla.
Pelkkä F7-luokitus ei enää kerro:
- mitä hiukkasia suodatin todella poistaa,
- miten se vaikuttaa sisäilman laatuun,
- eikä sitä, millainen vaikutus sillä on ilmanvaihtojärjestelmän energiankulutukseen.
Nykyään tärkein kysymys ei siis ole, onko suodatin merkitty F7-luokituksella, vaan mikä sen todellinen ISO 16890 -luokitus on.
Miksi ISO 16890 on nykyään tärkeä?
ISO 16890 arvioi ilmansuodattimia niiden todellisen kyvyn perusteella poistaa erikokoisia hiukkasia ilmasta.
Suodattimet luokitellaan kolmeen pääryhmään:
- ePM10 – suuremmille hiukkasille
- ePM2.5 – pienemmille hiukkasille
- ePM1 – kaikkein pienimmille ja terveydelle haitallisimmille hiukkasille
Nykyaikaisessa ilmanvaihdossa suurin huomio kohdistuu juuri ePM1-hiukkasiin.
Ne ovat alle yhden mikrometrin kokoisia ja voivat tunkeutua syvälle keuhkoihin, osa jopa verenkiertoon asti. Maailman terveysjärjestö WHO pitää pienhiukkasia yhtenä merkittävimmistä ilmanlaatuun liittyvistä terveysriskeistä. Niiden on osoitettu olevan yhteydessä sydän- ja verisuonisairauksiin, hengitystiesairauksiin sekä useisiin syöpätyyppeihin.
Tästä syystä useimmat nykyaikaiset ilmanvaihtolaitteiden valmistajat suosittelevat ePM1-suodattimia tuloilman suodatukseen.
Ovatko kaikki F7-suodattimet automaattisesti ePM1-suodattimia?
Lyhyt vastaus on: eivät ole.
Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä ilmanvaihtoalalla on, että vanhan EN 779 -standardin mukainen F7-suodatin vastaa automaattisesti nykyistä ePM1-suodatinta. Todellisuudessa näitä kahta standardia ei voida verrata suoraan toisiinsa.
EN 779 ja ISO 16890 perustuvat erilaisiin testausmenetelmiin ja arviointikriteereihin. Tämän vuoksi jokainen suodatin on arvioitava sen todellisen ISO 16890 -luokituksen perusteella eikä pelkästään vanhan F7-merkinnän mukaan.
Käytännössä markkinoilla on edelleen runsaasti perinteisiä F7-suodattimia, joissa on vaaleanpunainen tai punertava suodatinmateriaali. Niiden todellinen suorituskyky ISO 16890 -standardin mukaisesti ei kuitenkaan välttämättä vastaa ePM1-luokkaa. Monet näistä suodattimista sijoittuvat todellisuudessa lähemmäksi ePM2.5- tai jopa ePM10-luokkaa, mikä tarkoittaa, että ne poistavat pääasiassa suurempia hiukkasia verrattuna nykyaikaisiin ePM1-suodattimiin.
Toisin sanoen suodatin voi täyttää entisen F7-luokituksen vaatimukset, mutta se ei silti välttämättä suojaa tehokkaasti kaikkein haitallisimmilta pienhiukkasilta.
Tilannetta hämmentää se, että monet suodattimet näyttävät ulkoisesti lähes samanlaisilta. Perinteinen vaaleanpunainen tai punertava väri yhdistetään edelleen laadukkaaseen tuloilmasuodattimeen. Todellisuudessa suodatinmateriaalin väri ei kuitenkaan kerro mitään suodattimen todellisesta ISO 16890 -luokituksesta eikä sen kyvystä erottaa ePM1-hiukkasia.
Siksi kiinteistönomistajien ja huoltoyritysten ei tulisi tehdä valintaa pelkästään F7-merkinnän tai suodattimen ulkonäön perusteella. Ratkaisevaa ovat dokumentoitu ISO 16890 -luokitus sekä ilmanvaihtolaitteen valmistajan suositukset.
Nykyaikaiset ilmanvaihtokoneet on suunniteltu tietylle suodatinluokalle
Yksi usein aliarvioitu tekijä on ilmanvaihtokoneen ja suodattimen välinen yhteys.
Nykyaikaiset ilmanvaihtokoneet suunnitellaan toimimaan tietyn suodatinluokan kanssa. Puhaltimen suorituskyky, ilmavirrat, painehäviö, ohjausstrategiat ja energiankulutus mitoitetaan tarkasti suodattimen ominaisuuksien perusteella.
Monilla ilmanvaihtokoneilla on myös Eurovent-sertifiointi, joka osoittaa laitteen energiatehokkuuden.
Jos valmistaja on saavuttanut esimerkiksi A- tai A+-energialuokan käyttämällä tiettyä ePM1-suodatinta, se ei automaattisesti tarkoita, että sama energiatehokkuus säilyy, jos laitteessa käytetään toisenlaista vaihtosuodatinta.
Suodattimet, joiden painehäviö, energiankulutus tai suodatustehokkuus poikkeavat suunnitelluista arvoista, voivat vaikuttaa koko ilmanvaihtojärjestelmän toimintaan.
Seurauksena voi olla esimerkiksi:
- ilmanvaihtokoneen komponenttien lyhyempi käyttöikä;
- suurempi energiankulutus,
- pienempi ilmavirta,
- heikompi ilmanvaihtojärjestelmän ohjattavuus,
- huonompi sisäilman laatu,
- suurempi kuormitus puhaltimille sekä.
Miksi halvin suodatin voi tulla kaikkein kalleimmaksi?
Ilmansuodattimia hankittaessa huomio kiinnittyy usein ensimmäisenä hankintahintaan.
Todellisuudessa hankintahinta muodostaa kuitenkin vain pienen osan suodattimen kokonaiskustannuksista.
Merkittävästi suuremmat kustannukset syntyvät esimerkiksi:
- sähkönkulutuksesta,
- puhaltimien energiantarpeesta,
- huoltotarpeesta,
- ilmanvaihtolaitteiston kulumisesta sekä
- suodattimien vaihtoväleistä.
Tutkimusten mukaan ilmansuodattimet voivat muodostaa noin 10–20 % ilmanvaihtojärjestelmän energiankulutuksesta. Rakennustyypistä riippuen tämä voi vastata jopa 5–10 % koko rakennuksen energiankulutuksesta.
Siksi tärkein kysymys ei saisi olla:
"Paljonko tämä suodatin maksaa?"
Vaan pikemminkin:
"Paljonko tämän suodattimen käyttö maksaa minulle vuodessa?"
Rakennuksen omistaja ja käyttäjät kantavat seuraukset
Lopulta väärän suodatinvalinnan seurauksia eivät kanna suodatin tai sen toimittaja.
Seuraukset jäävät rakennuksen omistajan vastuulle.
Jos terveydelle haitallisia pienhiukkasia ei poisteta riittävän tehokkaasti, sisäilman laatu heikkenee.
Jos käytettävät suodattimet eivät vastaa ilmanvaihtojärjestelmän suunnitteluperusteita, energiankulutus kasvaa ja käyttökustannukset nousevat.
Kun käytössä on suodattimia, joiden todellinen suorituskyky ei vastaa vaadittuja ominaisuuksia, menetetään kaksi tärkeää etua: energiatehokkuus ja hyvä sisäilman laatu. Juuri näiden saavuttamiseksi ilmanvaihtojärjestelmään on alun perin investoitu.
Suurimmat kärsijät ovat kuitenkin ihmiset, jotka työskentelevät, opiskelevat tai asuvat näissä rakennuksissa päivittäin.
Yhteenveto
Ilmanvaihto- ja suodatinala on muuttunut perusteellisesti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Siitä huolimatta käytössä on edelleen monia termejä ja ajattelutapoja, jotka ovat peräisin ajalta ennen ISO 16890 -standardia.
Pelkkä F7-luokitus ei enää kerro riittävästi suodattimen todellisesta suorituskyvystä eikä takaa suojaa kaikkein haitallisimpia pienhiukkasia vastaan.
Ennen ilmansuodattimen hankintaa kannattaa aina esittää kolme yksinkertaista kysymystä:
- Mikä on suodattimen todellinen ISO 16890 -luokitus?
- Kuinka paljon energiaa suodatin kuluttaa koko käyttöikänsä aikana?
- Suojaako suodatin tehokkaasti ePM1-hiukkasilta?
Jos ilmanvaihtokoneen valmistaja suosittelee ePM1-suodatinta, siihen on yleensä hyvä syy. Oikea suodatinvalinta vaikuttaa paitsi sähkökustannuksiin myös sisäilman laatuun, ilmanvaihtojärjestelmän käyttöikään ja ennen kaikkea rakennuksessa oleskelevien ihmisten terveyteen.
Halvin suodatin ei siis ole aina kokonaistaloudellisesti edullisin ratkaisu.
Useimmiten paras valinta on suodatin, joka pienentää energiankulutusta, tuottaa puhdasta sisäilmaa ja mahdollistaa ilmanvaihtojärjestelmän toiminnan juuri sillä tavalla kuin laitteen valmistaja on sen suunnitellut.
